Ekassa kuvassa oon mun silloisen poikaystävän valmistujaisissa. Tokassa on heinäkuun alku.
Kun nykyhetkeen vertaa, kesä meni paremmin. Söin suhteessa enemmän, vaikka oksentelinkin paljon. Olin paikoittain onnellinen, koska lämpö ja aurinko vaikuttivat mun mielialaan tosi paljon. Itsetuhoiset ajatukset alkoi olla arkipäivää. Vanhemmat oli mun nuoremman veljen kanssa 2viikkoa Italiassa, mikä mahdollisti mun ryypätä ja oksentaa vapaammin, kun kukaan ei ollut kyttäämässä.
Loppukesä oli jo helpompaa ja olin saanut muutaman kilon lisää painoa.
Kun koulu alkoi, kaikki levis käsii.
Stressi, ahistus, se kaikki oli vaan liikaan. Otin usein överit unilääkkeitä, koska en pystyny nukkumaa, vaikka olinkin älyttömän väsyny. Mun vanhemmat huomas, että asiat on menny huonompaan suuntaan, joten äiti tuli polille mukaan. Koululta myös mun erityisopettaja oli hoitoneuvottelussa, missä päätettiin, että mä jään keskeytykselle.
Aloitin päiväpolilla. Päivät meni siellä, päksissä (PHKS) ja ravitsemusterapiassa. Olin noihin aikoihin tosi väsyny ja uupunu, minkätakia en oikeen muista näistäkään tapahtumista paljon mitään.
Meillä rupes parisuhteessa menemään huonommin, koska mä olin niin paskana. Mä tarvin kauheesti aikaa, läsnäoloa ja tukea. Vaadin Samilta liikoja. Mun oli vaikea olla siitä erossa, koska olin niin peloissani kokoajan yksin ollessani, ja nukkuminen yksin tuntui ihan mahottomalta.
Joulukuussa kävin muutaman kerran koulussa, mutta ei musta ollut sinne palaamaa. Koulu on tällähetkellä siis keskeytyksellä 3.12.15-7.3.16, koska sain pitkän sairasloman.
Joulu oli vaikea. Ihan hirveä. Yritin syödä, mutta eihän siitä mitään tullut. Hukutin ahdistuksen alkoholiin, lähdin jouluaattona baariin. Syy oli se, että jouluruoan jälkeen äiti fiksuna heitti:
'Tammikuussa lähtee semmonen laihdutuskuuri että oksat pois!'
Ja oikeessahan äiti oli, niin hänellä, kuin mullakin alkoi dietti. Taas. Polilla ollaan äitille monesti sanottu, että on epäreilua ja törkeää, että hän laskee mun nähden kaloreita ja punnitsee safkojaan. Mun äitin ei siis todellakaan tarvis laihduttaa, mutta se pitää itseään myös pyöreenä. (tää koko aihe vaatii ihan oman postauksensa).
Sitten tapahtu se, mitä olin pelännyt eniten koko maailmassa. Se mikä muutti ihan kaiken. Se, mikä edelleen saa palan kurkkuun, kun edes ajattelen koko asiaa. Sami halusi erota.
Menin rikki. Halusin vielä yrittää jutella asiasta, en pystynyt hyväksymään sitä. Sovittiin, että ollaan hetki erillään, että ei nähdä muutamaan päivään eikä pidetä yhteyttä. Itkin koko ajan. Halusin kuolla.
Menin kouluun, jossa meidän piti keskustella mun opiskeluista. En pystynyt puhumaan, vaan itkin sielläkin silmät päästäni. Sain paniikkikohtauksen, ja viimein myönsin ääneen, että tekee mieli tehdä itselle jotain. Sellaista, mitä ei ehkä voisi enää peruuttaa.
Mut vietiin sairaalaan, josta sain lähetteen suoraan psykiatriselle osastolle. Mua lääkittiin tosi kovasti, minkätakia en oikein muista mitään. Sain rauhottavaa lääkettä oikeestaan kokoajan, etten saisi kohtausta. Pyysin Samia käymään vierailuajalla. Mulla oli Samia niin kauhea ikävä, että meinasin haljeta. Odotin niin kovasti, että päästään näkemään pitkästä aikaa. Istuttiin sairaalan täydessä kahviossa ja kysyin, että mitä hän haluaa tehdä. Sami sanoi että, meillä ei ole tulevaisuutta.
Mut jätettiin.
Tässä kohtaa mulla katkeaa muisti. Menin shokkiin, ihan hirveään paniikkiin. En muista mitä noiden sanojen jälkeen tapahtui, sen vain, että Sami saattoi mut Psykan oville ja lähti.
Sain uuden kohtauksen. Tällä kertaa mun sydän hakkasi niin lujaa, että en meinannut saada happea. Musta otettiin useita sydänfilmejä ja verenpainetta mitattiin. Mun pulssi oli paikallaan maatessa 150. Olin tutkimuksissa ja mulle annettiin lisää lääkkeitä, että nukkuisin yön yli.
jatkuu
Joulukuussa kävin muutaman kerran koulussa, mutta ei musta ollut sinne palaamaa. Koulu on tällähetkellä siis keskeytyksellä 3.12.15-7.3.16, koska sain pitkän sairasloman.
Joulu oli vaikea. Ihan hirveä. Yritin syödä, mutta eihän siitä mitään tullut. Hukutin ahdistuksen alkoholiin, lähdin jouluaattona baariin. Syy oli se, että jouluruoan jälkeen äiti fiksuna heitti:
'Tammikuussa lähtee semmonen laihdutuskuuri että oksat pois!'
Ja oikeessahan äiti oli, niin hänellä, kuin mullakin alkoi dietti. Taas. Polilla ollaan äitille monesti sanottu, että on epäreilua ja törkeää, että hän laskee mun nähden kaloreita ja punnitsee safkojaan. Mun äitin ei siis todellakaan tarvis laihduttaa, mutta se pitää itseään myös pyöreenä. (tää koko aihe vaatii ihan oman postauksensa).
Sitten tapahtu se, mitä olin pelännyt eniten koko maailmassa. Se mikä muutti ihan kaiken. Se, mikä edelleen saa palan kurkkuun, kun edes ajattelen koko asiaa. Sami halusi erota.
Menin rikki. Halusin vielä yrittää jutella asiasta, en pystynyt hyväksymään sitä. Sovittiin, että ollaan hetki erillään, että ei nähdä muutamaan päivään eikä pidetä yhteyttä. Itkin koko ajan. Halusin kuolla.
Menin kouluun, jossa meidän piti keskustella mun opiskeluista. En pystynyt puhumaan, vaan itkin sielläkin silmät päästäni. Sain paniikkikohtauksen, ja viimein myönsin ääneen, että tekee mieli tehdä itselle jotain. Sellaista, mitä ei ehkä voisi enää peruuttaa.
Mut vietiin sairaalaan, josta sain lähetteen suoraan psykiatriselle osastolle. Mua lääkittiin tosi kovasti, minkätakia en oikein muista mitään. Sain rauhottavaa lääkettä oikeestaan kokoajan, etten saisi kohtausta. Pyysin Samia käymään vierailuajalla. Mulla oli Samia niin kauhea ikävä, että meinasin haljeta. Odotin niin kovasti, että päästään näkemään pitkästä aikaa. Istuttiin sairaalan täydessä kahviossa ja kysyin, että mitä hän haluaa tehdä. Sami sanoi että, meillä ei ole tulevaisuutta.
Mut jätettiin.
Tässä kohtaa mulla katkeaa muisti. Menin shokkiin, ihan hirveään paniikkiin. En muista mitä noiden sanojen jälkeen tapahtui, sen vain, että Sami saattoi mut Psykan oville ja lähti.
Sain uuden kohtauksen. Tällä kertaa mun sydän hakkasi niin lujaa, että en meinannut saada happea. Musta otettiin useita sydänfilmejä ja verenpainetta mitattiin. Mun pulssi oli paikallaan maatessa 150. Olin tutkimuksissa ja mulle annettiin lisää lääkkeitä, että nukkuisin yön yli.
jatkuu
